Linja-autoliikenne J. Salminen Oy tarjoaa luotettavaa ja turvallista kuljetuspalvelua yli 25 vuoden kokemuksella!
Vuosi 1993
Liikennöitsijä Erkka Salminen perusti yrityksen vuonna 1993. Liikenne alkoi yhdellä linja-autolla, joka keskittyi koululaiskuljetuksiin ja tilausajoihin. Pikku hiljaa 90-luvun lopulla autojen lukumäärä nousi neljään isoon linja-autoon.
Vuosi 2000
Vuonna 2000 yritys aloitti pikavuoroliikenteen välillä Rauma-Turku kahdella edestakaisella vuorolla. Lisäksi painopiste siirtyi valtion ostoliikenteeseen. Vuonna 2008 luovuttiin toisesta edestakaisesta pikavuorosta muuttuneen liikennetarpeen takia.
Vuosi 2012
Vuonna 2012 yrityksessä suoritettiin sukupolvenvaihdos. Uusiksi omistajiksi tulivat Jyrki ja Tuire Salminen. Toimintamme perustuu koululaisajoon ja ostoliikenteeseen, joita sopivasti täydentävät tilausliikenne.
Vuosi 2013
1.10.2013 aloitimme Matkahuollon asiamiehenä Laitilassa. Palveluihin kuuluvat pakettipalvelut ja lipunmyynti. Hoidamme myös nouto-ja jakelukuljetukset.
Kun tarvitset henkilökuljetusta ammattitaidolla ja ajanmukaisella kalustolla, pyydä meiltä tarjous. Neuvomme ja autamme oikeanlaisen kuljetuksen räätälöinnissä.